perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen



Lomalomaloma :) On tässä hypittykin usean keittiön väliä, tulee ihan tarpeeseen neljän päivän vapaa. Koirien kanssa tehtiin aamulla piitkä lenkki kauniissa auringonpaisteessa. Pikkukoirakin (=Nekku) pääsi mukaan, onhan hän jo kahdeksan kuukautta näinä päivinä, suuren suuri siis. Tunsi olonsa niin erinomaiseksi että oli yhtä hymyä koko lenkin ajan.
 
Tässä alla muutama pupukuva. Alla yksi niistä "hiiristä":) Tarina menee niin, että katselin jo pesässä ja näyttivät niin ruippanoilta ja olivat kokoa tulitikkulaatikko, ihan olemattomia. Kun lähtivät pesästä, kulkivat kovaa mutta edelleen sellaisia minipoikasia. Olin ihan vakuuttunut että niissä on joku vika. Nyt kun he ovat 5-viikkoisia, ovat edelleen meidän kaikkien aikojan pienimmät poikaset, mutta pitää uskoa että kyllä ne kaikin puolin ihan kunnossa ovat.

 
 
Leijonatytöt kyllä erottaa toisistaan, toisella näkyy silmät ja toisella ei.
 

 
 
  
 
 
 

 
Meidän lempilapsi NuuNuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti